Erityislapselle tai -nuorelle mahdollisuus osallistua musakerhoon

20.00

Lahjoituksen avulla erityistä tukea tarvitsevalla lapsella tai nuorella on mahdollisuus osallistua musakerhoon, johon hänellä ei taloudellisista syistä olisi muuten mahdollisuutta.

Lahjoita ystävän puolesta ja lähetä e-kortti

Osasto: Avainsanat tuotteelle , , ,
Kerro meistä kavereille!

Kuvaus

Lahjoituksen avulla erityistä tukea tarvitsevalla lapsella tai nuorella on mahdollisuus osallistua musakerhoon, johon hänellä ei taloudellisista syistä olisi muuten mahdollisuutta.

Louhelan musakerho on erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille tarkoitettu kerho, jossa keskitytään musiikin oppimisen iloon laulamisen sekä kitaran, basson, rumpujen, lyömäsoitinten, koskettimien soittamisen avulla. Musakerhossa lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus ilmaista itseään musiikillisesti yhdessä toisten kanssa. Musakerhot kokoontuvat tiistaisin (6–12-vuotiaat) ja keskiviikkoisin (12–16-vuotiaat).

Setlementti Louhela ry on Järvenpäässä ja sen lähialueilla toimiva uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö. Meillä on kansalaistoimintaa, lapsi- ja nuorisotyötä, kotona asumista tukevia palveluita ja yhteisöllisiä toimintamuotoja.

Yhteyshenkilö:

Irene Apell, puh. 0408246671

www.setlementtilouhela.fi